Ihan ensiksi mun pitää kiittää kaikkia teitä neljää IHANAA ihmistä, kun olette käyneet tänne kommaamassa<33 Piristi päivää ihan uskomattomasti! Ihana tietää, että tänne on edes joku löytänyt ihan sama mitä kautta :)

Sitten asiaan:

Olin eilen kahvilla vanhempieni ja mummon kanssa. Olen aika laska lähtemään heidän kanssaan  yhtään mihinkään, mutta päätin tällä kertaa mennä. Päädyimme Seurasaaren lähelle, Tamminiementientien kahvilaan, Meilahden kartanoon. Vilkaisimme tosin ensin Villa Angelicaa, toista ihanaa kahvilaa, joka on ihan kartanon vieressä. Angelica oli kuitenkin kiinni - ihan tyhmää, se on ihanan näköinen vanha huvila.

Meilahden kartanon kahvilakin oli kyllä hieno (ja se kakku oli hyvää ). Ihana paikka sekin, kukkaistutuksia myöten... Varsinkin kahvihuoneen katto ja huonekalut - taatusti alkuperäiset - olivat hienot. Mutta kaikista kaunein näky oli jotain ihan muuta...

Villa Angelican pihassa, aika syrjässä, puiden takana, oli jotain. Ihana näky, taianomainen ja lumova.

Sateesta märkien puiden välistä pilkisti pieni aukea. Sen kostea ruoho tuntui hehkuvan hiljaista valoa, mutta se olikin heijastus valkoisisten rautatuolejen ja -pöytien hohdetta. Aukea oli yhtä aikaa siellä puutarhassa, polun vieressä ja jossain kaukana, ehkä toisessa maailmassa. Se näytti juuri siltä, että koko puutarhan haltiat ja keijut olisivat juuri olleet siellä, juomassa omaa metsätähtiteetään ja tanssien pöytien välissä. Niin minä uskon, vaikka ne kuuluvatkin kavahtavan rautaa ja muuta metallia. Silti se hiljaisuus mikä aukealla vallitsi, vaikutti siltä, että sillä olisi juuri sillä hetkellä soitettu niin kaunista musiikkia, ettei ihmiskorvaa ole luotu sitä kuulemaan. Tai mistä sitä tietää, ehkä ne olivat siellä silloinkin ja minä en vain nähnyt niitä.